sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Onnenmyyrä!

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta näyttää hiljalleen siltä, että ehkä hyvä arpaonneni on palannut. Oli kausi jolloin voitin paljokin erilaisista kilpailusta, mutta vuosien ajan on ollut hiljaista ja ei ole voittoja tullut mistään, ((vaikka olen juurikin niitä ihmisiä, jotka kirjoittavat nimensä jokaiseen kilpailulipukkeseen kaupoista mitä vaan löytävät)). Nyt monen vuoden hiljaisuuden jälkeen onni on taas löytänyt minut, ainakin siltä näyttää.

Mitä sitten olen voittanut?

Kuukauden blogauksen jälkeen, huhtikuussa sain ekan voittoni piiiitkään aikaan, silloin voitin Lumihelmi blogista sisustuskirjan. Kirjoja ei ole koskaan liikaa, tai siis, sisutuskirjoja!

Viime viikon alussa kuulin, että olin voittanut KAKSI lippupakettia KotiVisio-messuille Tampereen messukeskukseen. Toisen Projekti Verkarannan blogissa pidetystä arvonnasta ja toisen Facebookissa Beditin sivustolta. Olin niiin innoissani, annoin toisen lippupaketin sisustushullulle siskolleni ja toisen käytin itse. Kiitos paljon kummallekkin arvonnan järjestäjälle!

... Ja mitä sitten tapahtuikaan? Sain viestin, että minulle on iloinen tieto OmaDeco by J:n blogissa ja meinasin pakahtua onnesta, kun tajusin mitä oli tapahtunut... Olin voittanut Hay trayn tarjoilupöydän valkoisena! Täydellistä! Ei voi olla parempaa palkintoa, koska pöytä on ollut mun ostoslistalla jo vaikka ja kauan, mutta budjetti ei ole antanut myöden ja nyt tämä pöytä muuttaa mun luo ja mulla on sille täydellinen paikka Tupla kuplan alla!!





                                    Mä en malta oottaa, että saan tämän kaunokaisen kotiin <3

Kohta alkaa olemaan tämä yövuoro istuttu ja alkaa parin päivän vapaat, siinäkin on palkintoa kerrakseen! :)

                                                 Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Paljon onnea pöydästä! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea pöydästä ja kiitos kommentistasi blogiini :)

    VastaaPoista
  3. Äärettömän paljon onnea voitosta! <3 Mäkin olisin halunnut voittaa sen pöydän, mutta tällä kertaa ei kolahtanut arpaonni. Mainiota kuitenkin, että pöydän voitti sellainen, joka sitä oli jo kovasti muutenkin toivonut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Paljon hyviä osallistujia ja koteja olisi ollut tarjolla, mutta arpaonni oli luonani tällä kertaa :)

      Poista
  4. Whoaaa! ONNEA <3 ihan mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!! En malta oottaa, että se tulis jo <3

      Poista